Sankilan Kyläyhdistys 51 vuotta
YHDISTYKSEN TOIMINTA
Yhdistyksen toiminta-alue on Sikojoki-Katajala (moottoritien reuna)
”Vaikka emme asukkaan varsinaisella asemakaavoitetulla alueella, meillä on monia yhteisiä asioita, jotka toivoisimme saatavan paremmin palvelemaan paikkakunnan asukkaiden tarpeita ja antamaan tyytyväisyyttä oman kotiin ja sen ympäristöön.” Näin selosti yhdistyksemme ensimmäinen puheenjohtaja taksimies Pentti Toiva avatessaan yhdistyksemme perustavan kokouksen Kirkonkylän koululla 25 päivänä marraskuuta 1965.
Kokoukseen oli saapunut 24 paikkakunnan asianharrastajaa. Perustavan kokouksen yksimielisellä päätöksellä Sankilan Kyläyhdistys perustettiin ja useiden selitysten jälkeen Oikeusministeri hyväksyi yhdistyksemme yhdistysrekisteriin 10.6.1966.
Toiminnan päätavoitteena yhdistyksessä ovat olleet alusta asti: tievalaistuksen, postin kulun ja linja-autoliikenteen saaminen alueellemme. Tuloksena: Tiejärjestelyt ja valot saatiin Pyhäjärvitien rakentamisen yhteydessä välille Suupalta-Koisolle. Toosi-Kaitasentie valaistusasia laitettiin alulle 1972 - tievalot syttyivät 13.1.1983. Samana vuonna saatiin Färmintielle valot, jotka syttyivät 15.12.1983. Anomuksessa oli myös Ryttylänmäentien valaistuspyyntö, joka toteutui 1987. Posti saatiin kylään 1978.
Hanhonojan sillan rakentaminen lähes talkoovoimin tehtiin vuonna 1957. Kaitasentien rakentaminen totetui 1960-luvulla. Vuonna 1968 Kaitasentie muuttui Toosi-Kaitasentieksi ja tiet muuttuivat uuden tielain mukaan yksityistieksi.
Yhteinen ranta-alue Vihtamon tien päässä on kunnostettu tyydyttävään ja rantaan saatiin mattolaituri, joka jouduttiin vuonna 1998 EU:n määräysten vuoksi purkamaan. Alueelle on saatu asemakaavoja. Salimäen kaava ja viimeksi Färmin kaava. Sen myötä färmiläiset saivat myös tarvitsemansa vesi ja viemäriverkoston. Veden saantiin vaikutti paljon yhdistyksen hallitus.
Kyläyhdistys on järjestänyt iltamia Pirkan Pirtillä aivan yhdistyksen perustamisvuodesta asti. Väkeä oli tuvan täydeltä. Kotiseutuiltoja ja tupailtoja pidettiin, joissa keskusteltiin erilaisia asioita. Laulujuhlat Ryttylänmäentiellä kesällä. Yhdistyksen jänenet ovat järjestäneet erilaisia näytelmiä esim. pikkujouluun
KYLÄMARKKINOIDEN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETTY PERINNERUOKAKULTTUURI
Karjalaisten ruokaperinne
Peräpohjalainen ruokaperinne
Tapahtumat ovat vetäneet väkeä ympäri Pirkanmaan. Ovat olleet suosittuja.
YHTEISTYÖ
Yhteistyötä omakotitaloyhdistysten kanssa tehtiin mm. yhteisiä sähkösopimuksia.
Lempäälän Säijän, Anian, Hyrsingin ja Pirkkalankylän kyläyhdistysten kanssa on osallistuttu yhteisiin tapahtumiin. Kyläyhdistysten kanssa yhdessä on järjestetty monenlaisia tapahtumia ja kilpailuja. Juoksukilpailuja, tikanheittoa, renkaanheittoa, saappaanheittoa, ämmänkuskausta kottikärryillä, puujalkakävelyä, rukiinniittokisat ja yms.
Kyläyhdistys oli mukana kyläavustaja projektissa.
Tehtävään löytyi monitaitoinen henkilö, joka aloitti työt 1998. Henkilö perusti oman siivousalan yrityksen.
Maaseudun kulttuurimaisemat
Kyläyhdistys päätti siivota maisemallisesti Levee lammen rannan. Maisemanhoitoprojekti alkoi vuonna 1998 ja jatkui vuoteen 2000. Yhdistys teki työn talkootyönä. Tehtiin 45 sivuinen maisemanhoitosuunnitelma Kantri ry:lle. Suunnitelman teki Raili Naskali.
Kantri maksoi suunnittelusta ja talkootyöstä 20.000,00 markkaa, joka käytettiin kokonaisuudessaan Sankilan kyläkirjan kustannuksiin.
VIIKON KYLÄ
Tampereen Radio valitsi Sankilan Kyläyhdistyksen viikon kyläksi vuonna 2000 ja teki yhdistyksestä ja kylästä radio-ohjelman, joka tuli ulos radiosta tiistaina, torstaina ja lauantaina.
KAKSI KIRJAA tehnyt kylästä (Raili Naskali)
Kyläyhdistys on teettänyt kaksi kirjaa
-Sankila yrittävien ihmisten kylä vuonna 2000
-Sankila kylä täynnä elämää vuonna 2016
Yhdistyksen jäsenmäärä
Yhdistyksen jäsenmäärä on vaihdellut 150 välillä. Yksi jäsen on koko perhekunta.
YHDISTYKSEN HALLITUS
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, kahdeksan varsinaista jäsentä ja neljä varajäsentä.
Pitkäaikaisia toimihenkilöitä
Pentti Toiva puheenjohtajana 10 vuotta.
Juha Jokinen 8 vuotta.
Raili Naskali 19 vuotta.
Tauno Nieminen sihteerinä 20 vuotta.
Erkki Metsänheimo sihteerinä 18 vuotta.
Erkki Hahmo rahastonhoitajana 25 vuotta.
Pentti Rantanen yhdistyksen hallituksessa lähes 40 vuotta ja on yhdistyksen perustajajäsen.
Yhdistyksen hallituksen kokouksia on vuodessa noin 8 kertaa vuodessa.
Kyläyhdistyksellä on omat nettisivut www.sankilankyla.fi
Kyläyhdistyksellä on monenlaisia työkaluja joita voi lainata
Mm. oksasilppuri, pensasleikkuri, painepesuri, oksasakset ja jatkotikkaat.
Jokavuotisia tapahtumia ovat olleet:
Kesällä mato-ongintakilpailut
Talvella pilkkiongintakilpailut
Kesäteatterikäynnit ja tutustuminen eri kohteisiin
Hiihtokilpailut
Kylämarkkinoiden järjestäminen
Kirpputoritapahtumat
Sankilan kylän siivoustalkoot ja jätteet kaatopaikalle.
Vihtamon rannan ruohon leikkaus ja pukukoppien siivous
Vuoden toiminnan päättäjäisiksi on ”pikkujoulu” Pirkan Pirtillä
teiden ja maantien varsia siivottu, jotta tiet ei pusikoituisi