top of page

Sankilalaiset voimiensa tunnossa - 50-vuotisjuhlat ja pikkujoulut


Sankilan kylässä vietettiin viime lauantaina pikkujouluja ja samalla Sankilan kyläyhdistyksen 50 vuotisjuhlia.

Paikalle oli saapunut lähes sata juhlijaa. Lapsia oli paljon ja Anian ja Pirkkalankylän kyläyhdistykset tulivat myös onnittelemaan Suomen vanhinta kyläyhdistystä. Juhlapuheen piti valtuuston puheenjohtaja Pertti Skogberg. Hän muisteli puheessaan 1950-1960 lukua, jolloin Pertti itsekin oli kesäasukkaana Sankilan kylässä. Oli mielenkiintoista kuunnella, kuinka käveltiin tukeilla, miten kalasteltiin ja kaupattiin kaloja, miten osallistuttiin Sankilan kartanon heinätöihin, millä kulkuneuvoilla kuljettiin ja mistä aineista rakennettiin mökki saareen.

Kyläyhdistyksen hallitus muisti pitkään mukana olleita Ahkeran talkoolaisen kunniakirjalla: Pisimpään mukana ollutta perustajäsentä ja talkoolaista Pentti Rantasta, pitkäaikaista rahastonhoitaja ja talkoolaista Erkki Hahmoa, pitkäaikaista sihteeriä ja talkoolaista Erkki Metsänheimo, pitkäaikaista hallituksen jäsentä ja talkoolaista Osmo Viljasta, hallituksen jäsentä ja talkoolaista Pekka Naskalia, hallituksen jäsentä ja talkoolaista Päivi Niemistä ja puheenjohtaja Raili Naskalia. Lisäksi muistettiin Essi Pitkästä, nuorta talkoolaista Ahkeran talkoolaisen kunniakirjalla. Nuoria talkoolaisia: Iiro ja Niko Pitkästä muistettiin kuvakehyksellä.

Musiikista vastasi viihdetaiteilija Jani Mäkelä, joka hurmasi juhlayleisön lauluillaan. Monien mielestä hieno esitys oli Tomaksen ja Eevan kilpatanssi. Heistä kuullaan vielä. Tero Taikuri tiputteli taikasanoilla kolikoita katosta ämpäriin. Ruletin pyöritystä lapsille hoiti Raija Metsänheimo.

Ennen joulupukin tuloa arvottiin kaikkien kilpailukupongin palauttaneiden kesken joulukori. Risto Rasinen, Pirkkalankylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja toimi valvojana ja nosti pussista Wilja Naskalin nimen. Joulupukki saapui lopuksi ja kaikki saivat paketin. Lopuksi laulettiin yhteislauluna Maa on niin kaunis.

Pirkkala on kylätoimikuntien luvattu kunta. Yksi vanhimmista ja virkeimmin toimivista on Sankilan kyläyhdistys. Sankila on elävä kylä. Sankilan noin viidensadan asukkaan kylässä on ihmeellinen yhteis- ja talkoohenki. Viikon kyläksi Sankilaa ei valittu maisemallisista vaan todellisista ansioistaan. Yhteistyön tuloksista kertoo pitkä lista markkinoista - maisemanhoitoon, siivoustalkoista Sikojoki projektiin, työnäytöksiä, kirjan tekoon asti. ”Mukana ovat olleet useat kyläläiset, sillä lapsetkin auttavat siivoustalkoissa ja sen kaltaisissa töissä”, sanoo talkoolainen, jonka traktori ja auto ovat olleet suurena apuna eri projekteissa. Suurimerkityksinen on ollut kylämarkkinat, jotka käynnistyivät yli kaksikymmentä vuotta sitten. Nykyään ne ovat kylän kohokohta, kaksipäiväinen tapahtuma. Tapahtumalla on ollut erityisesti suuri henkinen ja voimia kokoava merkitys.

Me haluamme pitää kylän elävänä ja asuttuna. Kiitos kaikille Teille, jotka muistitte eri tavoin meidän kyläyhdistystä täyttäessämme 50 vuotta. Kohta päättynyt vuosi on Sankilan kyläyhdistyksen juhlavuosi. Toivotan Teille jokaiselle hyvää Itsenäisyyspäivää, Rauhallista Joulua sekä onnea ja terveyttä uudelle vuodelle. täältä.

LUE MUITA KIRJOITUKSIA:

BLOGIARKISTO:

bottom of page